Johtoryhmä
Toimitusjohtajaa avustaa yhtiön johtoryhmä, joka vastaa Aspo-konsernin strategisen rakenteen kehittämisestä ja yhtiön tuloksesta sekä valmistelee politiikat ja yhteiset käytännöt. Johtoryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Johtoryhmän jäsenet kuuluvat Aspon julkiseen sisäpiiriin.
Johtoryhmään kuuluvat 1.1.2009 alkaen toimitusjohtajan lisäksi talousjohtaja Arto Meitsalo, rahoitusjohtaja Harri Seppälä, kehitysjohtaja Pekka Piiroinen ja konsernin lakimies Toni Santalahti.
Konsernin laajennettuun johtoryhmään kuuluvat Aspo Oyj:n johtoryhmän jäsenten lisäksi liiketoimintojen toimitusjohtajat sekä tietohallinnosta ja viestinnästä vastaavat henkilöt. Laajennetun johtoryhmän tehtävänä on liiketoimintojen välisen yhteistoiminnan varmistaminen ja synergian hyödyntäminen sekä yhteisten kehityshankkeiden ja politiikkojen valmisteleminen.
Johtoryhmän jäsenet:
Aki Ojanen, s. 1961
eMBA
Toimitusjohtaja, Aspo Oyj, 2009 –
Keskeinen työkokemus:
Varatoimitusjohtaja, Aspo Oyj, 2007-2008
Toimitusjohtaja, Itella Logistics Oy, 2005-2007
Toimitusjohtaja, Kuusakoski Oy, 2003-2005
Johtotehtävät, Kuusakoski Oy, 1999-2003
Johtaja, Canon North-East Oy, 1996-1998
Johtotehtävät, Canon Oy, 1988-1996
Luottamustehtävät:
Hallituksen puheenjohtaja: ESL Shipping Oy, Leipurin Oy, Telko Oy ja Kaukomarkkinat Oy
Hallituksen jäsen: 3 Step IT Group Oy, Teknisen Kaupan Liitto, Suomalais-kiinalainen kauppayhdistys, S. G. Nieminen Oy
Omistus:
Aspon osakkeita 31.12.2009: 26 833 kpl; 0,10 % osakekannasta
Aspon vaihdettava pääomalaina 2009: 1 merkintä
Arto Meitsalo, s. 1963
KTM
Talousjohtaja, Aspo Oyj, 2009-
Vastuualueet: konsernin talous, sisäinen valvonta, ICT, hallinto ja HR
Keskeinen työkokemus:
Vt. toimitusjohtaja, Kauko-Telko Oy, 2008
Talousjohtaja, Kauko-Telko Oy, 2007
Johtaja, Kaukomarkkinat Oy, 2005-2007
Group Controller, Kaukomarkkinat Oy, 2002-2005
Laskentaekonomi, Suomen Pankki, 1993-2002
Laskentaekonomi, Kaukomarkkinat Oy, 1989-1993
Omistus:
Aspon osakkeita 31.12.2009: 12 500 kpl; 0,05 % osakekannasta
Harri Seppälä, s. 1964
eMBA
Rahoitusjohtaja, Aspo Oyj, 2008-
Vastuualueet: konsernin rahoitus ja sijoittajaviestintä
Keskeinen työkokemus:
Johtaja, Sampo Pankki Oyj, 2006-2007
Rahoitusjohtaja, Sampo Pankki Oyj, 1999-2006
Johtotehtävät, Postipankki, 1989-1999
Luottamustehtävät:
Hallituksen jäsen: Tehosähkö Oy, 2008-
Omistus:
Aspon osakkeita 31.12.2009: 30 000 kpl; 0,11 % osakekannasta
Aspon vaihdettava pääomalaina 2009: 1 merkintä
Pekka Piiroinen , s. 1969
Ekonomi, MBA
Kehitysjohtaja, Aspo Oyj 2001-
Vastuualueet: konsernin strategiset kehityshankkeet ja yrityskaupat
Keskeinen työkokemus:
Liikkeenjohdon konsultti, Manager, KPMG Consulting Oy Ab 1995-2001
Strategic Planning Analyst, AT&T Microelectronics, USA, 1991
Omistus:
Aspon osakkeita 31.12.2009: 26 250 kpl; 0,10 % osakekannasta
Toni Santalahti, s. 1971
OTK
Konsernin lakimies, Aspo Oyj, 2009-
Vastuualueet: konsernin lakiasiat, Aspo Oyj:n hallituksen sihteeri
Keskeinen työkokemus:
Hallintopäällikkö, Kauko-Telko Oy, 2006-2008
Luottopäällikkö, Kaukomarkkinat Oy, 1999-2006
Omistus:
Aspon osakkeita 31.12.2009: 2 000 kpl, 0,01 % osakekannasta
Johdon tulospalkkiojärjestelmä
Konsernin johtohenkilöille on suunnattu Aspo Oyj:n hallituksen hyväksymä osakekurssisidonnainen kannustusjärjestelmä, jossa mahdollinen tuotto perustuu yhtiön osakkeen tuottoon.
Aspolla ei ole erillistä optio-ohjelmaa.
« Takaisin