Tilintarkastus
Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous valitsee varsinaisen tilintarkastajan, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Valitulle tilintarkastajalle kuuluu soveltuvin osin myös sisäinen tarkastus. Tilintarkastajan toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Yhtiökokouksen valitsema tilintarkastaja vastaa tarkastustyön ohjeistuksesta ja koordinoinnista koko konsernin osalta. Tilintarkastaja antaa yhtiön osakkeenomistajille lain edellyttämän tarkastuskertomuksen vuositilinpäätöksen yhteydessä. Hallituksen jäsenille toimitetaan tilintarkastajan antamat välitarkastuskertomukset.
Vuoden 2009 yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Jan Holmberg.
PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluville yhteisöille Suomessa ja ulkomailla maksettiin vuonna 2009 palkkioita Aspo-konsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta yhteensä 312 000 euroa. Muita palveluja ostettiin lisäksi 180 000 eurolla.
« Takaisin