Etusivu  »  Aspo »  Hallinto ja johto »  Hallituksen valiokunnat

Kuvapaikka - Imageplace

Hallituksen valiokunnat

Tarkastusvaliokunta

Aspo Oyj:n hallitus päätti kokouksessaan 7.4.2010 perustaa tarkastusvaliokunnan. Hallitus valitsi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Roberto Lencionin ja jäseniksi Kristina Pentti-von Walzelin ja Risto Salon.

Hallitus ei ole perustanut muita valiokuntia.


Tarkastusvaliokunnan työjärjestys

1. Yleistä

Aspo Oyj:n hallitus on perustanut tarkastusvaliokunnan, jonka tarkoituksena on hallitusta avustavana toimielimenä mm. valmistella yhtiön taloudellista raportointia ja valvontaa koskevia asioita. Tarkastusvaliokunnalla ei ole itsenäistä päätösvaltaa, vaan hallitus tekee päätökset asioista valiokunnan valmistelun pohjalta.

2. Tehtävät

Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on
- yhtiön tilinpäätösraportoinnin prosessin seuranta
- yhtiön taloudellisen raportointiprosessin valvonta
- yhtiön sisäisen valvonnan, sisäisen tarkastuksen ja riskienhallintajärjestelmien tehokkuuden seuranta
- yhtiön sisäisen tarkastuksen suunnitelmien ja raporttien käsittely
- yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästään antamaan selvitykseen sisältyvän, taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteiden kuvauksen käsittely
- tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteisen tilintarkastuksen seuranta
- yhtiön tilintarkastusyhteisön riippumattomuuden arviointi
- yhtiön tilintarkastusyhteisön tarjoamien oheispalvelujen arviointi
- yhtiön tilintarkastajan valintaa koskevan päätösehdotuksen valmistelu

3. Kokoonpano

Tarkastusvaliokunnan muodostavat puheenjohtaja ja vähintään kaksi jäsentä, jotka hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan.

4. Kokoukset ja raportointi hallitukselle

Tarkastusvaliokunta kokoontuu säännöllisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa.
Valiokunta laatii ensimmäisessä yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen jälkeisessä kokouksessaan ohjelman, joka sisältää kokousaikataulun sekä valiokunnan kokouksissa käsiteltävät asiat. Tarkastusvaliokunta voi kutsua kokouksiinsa harkintansa mukaan yhtiön johdon edustajia sekä tilintarkastajan. Yhtiön toimitusjohtaja esittelee asiat tarkastusvaliokunnalle. Tarkastusvaliokunnan sihteerinä toimii konsernin lakimies. Tarkastusvaliokunnan kokousten pöytäkirjat saatetaan hallituksen tietoon. Lisäksi valiokunta raportoi hallitukselle valiokunnan havainnoista.