Aspo-konsernin pääkonttori sijaitsee LEED platinatason ympäristösertifikaatin saaneessa Lintulahdenvuoren uudessa toimistotalossa Helsingin Sörnäisissä. LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on maailmanlaajuinen rakennusten suunnittelun, rakentamisen sekä käytön ja ylläpidon ympäristöluokitus.
Ympäristötehokkaat rakennukset kuluttavat arviolta 30–50 prosenttia vähemmän energiaa kuin tavalliset rakennukset. Niiden hiilidioksidipäästöt ovat pienempiä, lisäksi ympäristötehokas rakentaminen ja rakennuksen käyttö vähentää erilaisen jätteen määrää. Ympäristötehokkuus näkyy myös rakennuksen pienempinä käyttökuluina.
Aspon pääkonttorin tontti oli aiemmin saastunutta maa-aluetta: sen puhdistamisella ja käyttöönotolla pystyttiin siten eheyttämään jo olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta täydennysrakentamisella. Alueelle sopii mainiosti toimistorakennus, koska se sijaitsee hyvien julkisen liikenteen yhteyksien varrella. Lähellä on niin metro-, raitiovaunu-kuin linja-autoliikenteen pysäkkejä.
Talon toimistotilojen jäähdyttämiseen käytetään kaukokylmää ja vesikalusteet on suunniteltu mahdollisimman vähän vettä kuluttaviksi. Rakennukseen saadaan runsaasti päivänvaloa, joten siellä tarvitaan vähemmän keinovaloa kuin tavanomaisissa toimistotaloissa. Näin säästetään valaistukseen kuluvaa energiaa.