Kuvapaikka - Imageplace

Toimintojen jatkuvaa parantamista

Ympäristömaine yhä tärkeämpi kilpailutekijä

Hyvä ympäristömaine on osa Aspon aineetonta pääomaa ja yhä tärkeämpi kilpailutekijä. Aspon ympäristöpolitiikan keskeisenä periaatteena on toimintojen jatkuva parantaminen. Kriittiset ympäristöasiat halutaan hoitaa yli lain ja määräysten edellyttämien minimirajojen. Ympäristölle haitallisia vaikutuksia pyritään ennakoimaan ja välttämään hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin, tuotteiden elinkaarianalyysien sekä riskienarvioinnin avulla.

Konsernin ympäristöpolitiikka toimii ohjeena eri liiketoimintojen kehittäessä omia toimintatapojaan. Vastuu ympäristöasioiden kehittämisestä on Aspon omistamilla yrityksillä ja vastuuhenkilönä on yleensä yrityksen toimitusjohtaja.

Aspo pyrkii hyödyntämään ympäristövaikutusten kannalta parhaita mahdollisia teknologioita ja välttämään haitallisia vaikutuksia. Työntekijöitä koulutetaan ja kannustetaan toimimaan ympäristön kannalta vastuullisella tavalla. Ympäristöasioita edistetään myös esimerkiksi tukemalla työntekijöiden joukkoliikenteen käyttöä sekä siirtymällä vähemmän polttoaineita kuluttaviin työsuhdeautoihin. Aspo osallistuu myös erilaisiin yhteiskuntavastuullisiin hankkeisiin. Yhteistä niille on se, että ne liittyvät Aspon toimintaan Itämeren alueella. Yhteistyötä on tehty esimerkiksi Pidä Saaristo Siistinä ry:n sekä John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeen kanssa.

Aspo varautuu ennakkoon ympäristöasioissa tapahtuviin muutoksiin ja etsii koko ajan keinoja millä varautumista voi edelleen parantaa. Poikkeustilanteita varten on laadittu tarkat toimenpide- ja viestintäsuunnitelmat. Aspo pyrkii myös osallistumaan sekä kansallisiin että kansainvälisiin ympäristöhankkeisiin.